Taattistenjärvi sijaitsee Merimaskun kunnan kaakkoisosassa useiden kylien alueella. Taattistenjärvi on matala ja ravinteikas ja pääosin pehmeärantainen. Rannoista noin puolet on viljelymaita. Vakituista asutusta ja kesäasutusta järven rannan tuntumassa on runsaasti. Järvi on hevosenkengän muotoinen, keskellä on Kuusniemi ja haarat ovat nimeltään Isopuoli ja Vähäpuoli. Isopuolella on 2 pientä saarta, joista toisessa oli 2 kesämökkiä vuonna 1982. Järven pinta-ala oli noin 55 hehtaaria ja rantaniittyjä noin 5 hehtaaria, eli tutkimusalueen pinta-ala oli noin 60 hehtaaria.

Laskin järven pesimälinnuston touko-kesäkuussa 1982. Laskenta-aamut olivat 2.5. kello 6-11.30, 22.5. kello 5-11 ja 27.6. kello 4-9. Laskenta tapahtui soutuveneellä koko järvi kiertäen sekä Vähäpuolen rantoja kävellen. Soutuveneen sain lainaksi Kuusniemestä. Laskenta-aamujen sää oli kaunis ja laskennalle otollinen. Laskin sekä vesi- että rantalinnuston. Kokonaisparimäärä oli 1766 paria ja tiheys noin 2943 paria/km2. Asko Suoranta tulkitsi parimäärät hieman eri tavoin kuin minä, ja seuraavassa luettelossa noudatan Askon tulkintaa.

Taattistenjärven pesimälinnuston parimäärät runsausjärjestyksessä (sulkeissa tiheys paria/km2): naurulokki 1600 paria (2667 paria/km2), sinisorsa 27 (45), telkkä 23 (38), tukkasotka 18 (30), ruokokerttunen 17 (28), pajusirkku 16 (27), punasotka 13 (22), västäräkki 12 (20), silkkiuikku 8 (13), rantasipi 6 (10), pensastasku 5 (8), tavi ja taivaanvuohi 4 (7), töyhtöhyyppä ja punajalkaviklo 3 (5) sekä lapasorsa, haapana, kuovi, kiuru, satakieli, keltavästäräkki ja pikkulepinkäinen 1 pari (2 paria/km2).

Naurulokkiyhdyskunnan historia oli Kuusniemen isännän Pertti Kuuselan mukaan seuraavanlainen (haastattelu 2.5.1982): 1950-luvulla yhdyskunta oli pieni ja sijaitsi Vähäpuolen länsirannalla Kuusniemeä vastapäätä. Se pysyi pitkään saman kokoisena, kunnes alkoi laajeta etelään Vähäpuolen pohjukkaan ja saavutti nykyisen, tai nykyistä suuremman, kokonsa 1970-luvulla. Professori Lars von Haartman oli arvioinut yhdyskunnan parimääräksi (tai yksilömääräksi?) 5000 paria (yksilöä?) 70-luvun alkupuolella! Yhdyskunnasta oli ranta-asukkaille paljon harmia, sillä ensinnäkin melu oli huhti-heinäkuun aikana valtaisa ja linnut sotkivat ulosteillaan niin rakennukset, pihan kuin viljelytuotteet. 1980-luvun alkupuolella tiloilla oli vielä karjaa, ja naurulokkien ulosteet sotkivat tuorerehun lintujen saapuessa massoittain ruokailemaan traktorin jäljessä. 70-luvun alkupuolella tapettiin unilääkkeellä noin 400 aikuista naurulokkia, mutta operaatiosta ei ollut sanottavaa hyötyä.

Naurulokkiyhdyskunnan taru loppui 1980-luvun puolimaissa. Merimaskun kunta aikoi ruveta ottamaan järvestä talousvettä ja sen tähden, sekä em. maataloudelle aiheutuneiden haittojen takia, yhdyskunta päätettiin tuhota. Vapaaehtoisten joukko rei'itti munat keväällä, ja kun se ei ensimmäisellä kerralla tehonnut, rei'itettiin munat myös seuraavana keväänä. Yhdyskunta muutti pois. Pesiä laskettiin olleen noin 1600-1700 (Erkki Hellman, suullinen tiedonanto).

Naurulokkiyhdyskunnan elinvoimaisuuteen vaikutti suuresti lähellä sijainnut Paavolan turkistarha, jossa lokit kävivät ruokailemassa.

Naurulokkien mukana järveltä muutti pois valtaosa sen turvissa pesineistä vesilinnuista. Laskin järven linnuston 5.5.2001 soutuveneellä kiertäen. Veneen lainasi Taattisten Karin Aaltonen. Vesi- ja rantalinnusto 5.5.2001: kyhmyjoutsen 2 paria, sinisorsa 14 koirasta eri puolilla järveä, haapana 2 paria + 1 koiras, tavi 1 koiras, tukkasotka 2 paria, telkkä 10 paria, kurki 1 pari, rantasipi 1 pari, kalalokki 4 tai 5 paria, kiuru 1 koiras, pajusirkku 9 paria.

Toinen laskenta jäi muiden kiireiden takia tekemättä. Vesilintujen määrä ei siitä kuitenkaan olisi juurikaan lisääntynyt. Kyhmyjoutsen asettui järvelle luultavasti 1980-luvun lopussa tai 1990-luvun alussa. Kurkipari saattaa nykyisin ehkä pesiä Vähäpuolen pohjukassa. 80-luvulla kurkipari pesi Matssuolla (Varpusuolla) ½ km järveltä länteen ja pari ruokaili säännöllisesti järvellä. Järvellä ruokaili 70-luvulla lähistöllä pesinyt kalasääskipari, aina sankan naurulokkiparven keskellä. Harmaahaikaroitakin siellä kävi jo 70-luvulla. Nils Fritzén tutki Taattistenjärveä 1950-luvulla ja hänellä on havaintoja myös rantakanoista ja muista yölaulajista. Nokikanoja oli aiemmin pesinyt järvellä, mutta ne olivat kadonneet 1982 mennessä.