Keltasirkku (Emberiza citrinella)
on yleinen pesimälintu Lounais-Suomessa. Se on sananmukaisesti
reunalintu, sillä elinympäristönään se suosii peltojen ja laitumien
reunoja, hakkuuaukeita, nuoria taimikoita, voimalinjoja, avokallioita
ja puustoisia pihapiirejä. Sulkeutuneen metsän sisältä lajia ei kannata
etsiä. Huhti-toukokuussa 1972 retkeilin paljon Merimaskun Otavansaaren
puoleisessa osassa ja merkitsin ylös kaikki havaitsemani linnut
reviireineen. Aikaisemmissa kirjoituksissani hömötiaisesta, tiaisista
ja rastaista olen jo esitellyt asiaa tarkemmin.
Kaikkiaan havaitsin keväällä 1972 retkeilyalueellani 164
keltasirkkureviiriä. Laji oli niin yleinen, että joitakin reviirejä on
saattanut jäädä pois. Lajin laulu on suhteellisen hiljainen, ja sitäkin
kautta on varmaan jokunen reviiri jäänyt huomaamatta. Retkeilytapani,
eli paljon pyöräilyä pikkuteillä, oli keltasirkkua suosiva, ja siksi
retkeilyalueeni koko oli tämän lajin osalta hyvin karkeasti noin 20
neliökilometriä, eli keltasirkkujen pesimätiheys oli noin 8 paria/km2.
Koko Merimaskun kunnan kanta (ala n. 51 km2) oli noin 420
paria. Määrä vaikuttaa äkkiseltään suurelta, mutta se johtuu varmaan
siitä, että laji on voimakkaasti taantunut ja nykyinen kanta ei
varmaankaan yllä lähelle tuota lukua. Laji oli tuolloin peipon ja
pajulinnun jälkeen, yhdessä metsäkirvisen, punarinnan ja ehkä myös
punakylkirastaan kanssa, retkeilyalueeni yleisin lintulaji. Esimerkiksi
Hevosluodossa pesi tuolloin useita pareja mutta vuoden 2004
kartoituksessa ei yhtään (katso kirjoitustani Hevosluodosta).
Keltasirkkujen vähenemisen syyt johtuvat todennäköisesti maatalouden
muutoksista, vähemmässä määrin ehkä myös talvisen kauraruokinnan
vähenemisestä. EU-tukien aikakaudella maanviljelijöiden saattaa olla
mahdotonta jättää korjaamatta jokin kauraa kasvava peltolohko tai
syrjäinen peltotilkku keltasirkkujen, peippo- ja kanalintujen
talviseksi ruokavarastoksi. Eikö nyt kuitenkin voisi näin tehdä, edes
ihan pienessä mittakaavassa?
sunnuntai, 9. maaliskuu 2008
Kommentit